perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Taas saavutettiin puolen välin krouvi, 
joulusta juhannukseen ja takaisin.

Ihanaa keskikesän juhlaa!

 
Kuva lainattu, googlen kuvahaku.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kirppikseltä

Taas on hetki jos toinenkin vierähtänyt kirppikseltä tehdyistä löydöistä. Tämä saldo on muutaman viikon takaa, kun kävin myymässä meille jo ennen kesää pieneksi jääneitä vaatteita. Saman viikon aikana tuli tietysti kierrettyä kirpparia useampaan otteeseen. Isommalle neidilleja pojallekin  löytyy koko ajan vähemmän vaatetta, mutta onneksi on vielä tuo pikkuprinsessa, jolle löytyy kyllä melkein joka reissulla jotakin.


Farkku on aina kohdallaan, ja sininen alkaa olemaan enenemässä määrin myös tyttöjen vaatekaapissa näkyvissä. Farkkumekot menevät kesällä ilman aluspaitaa, syksyllä ja talvella pitkien hihojen ja leggarien kanssa.


Pallovuorillinen sininen Hennesin parka, vahapintaista kangasta. Tämä on pienimmälle vielä iso, mutta parin euron hinnalla ei vain voinut jättää pois. Jemmakaapissa oli vielä tilaa.

Aurinkoista juhannusviikoa!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Pomp pomp -40%

Pompdeluxilla alet on nyt 40%, ja minäkin laitoin tilauksen matkaan.
Tytöille vain, poikien jutut oli kyllä niin nähty.

Toppeja, muutama mekko ja yhdet housut. 
Myös sitä kohuttua keltaista on saatavilla.

Aurinkoista viikonloppua!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Salongissa

Testasin Buzzadorilta testiin saamaani Veetin karvanpostovahoja perjantaina. Siskoni ja pari ystävääni oli jo aiemmin kokeillut kasvoille tarkoitettua vahaa, mutta nyt otin mukaan myös lämpövahan säärille ja kainaloille.


Olen erittäin epäaktiivinen säärikarvojen poistaja, sillä tuntuu, että aikaa edes höyläämiseen ei lasten kanssa saunoessa jää. Yllätyin ohjeita lukiessani, että vahan pitää lämmetä laitteessa ainakin kaksikymmentä minuuttia. Puolen tunnin lämmittämisen jälkeen aloitin kainaloista, vaikka vaha ei ihan kovin helpolla aluksi levittynytkään, mutta mielestäni olin odottanut tarpeeksi.

Sain ohjeiden mukaan levitettyä vahan kainaloihin, mutta sitten taisi tapahtua jotain, sillä vaha jäi kainaloihin kuin tauti, ja yksi karva jäi liuskaan. Varmuuden vuoksi kokeilin vielä toiseen kainaloon, mutta sama homma kävi sille. Paketissa oli ohje, että vaha pitää irrottaa vauvaöljyllä, mutta en löytänyt siihen hätään kuin oliiviöljyä. Oliiviöljyt kainaloissa jatkoin säärten kimppuun. Saldona tähän mennessä neljä irronnutta karvaa ja kainalot täynnä vahaa.

Säärille kävi vähän paremmin. Vaha lähti sääristä helposti mutta yksikään karva ei suostunut irtoamaan. Reilun puolentoista tunnin ähellyksen jälkeen sain alle kymmenen karvaa irti sääristäni, ja yli puolet vahaliuskoista käytettyä. Luin välillä ohjeista, teinkö jotain väärin, mutta en tajua miksi en saanut vahalla mitään irti.

Kasvoille tarkoitettua vahaa koitin kulmakarvoihin. Muutaman irtokarvan sain poistettua siististi, mutta harjoitusta sekin vaatii, että lopputuloksesta siaisi tasaisen ja siistin. Tämän käsittelyn jälkeen jouduin vielä viimeistelemään lopputuloksen pinseteillä.

Taidan jatkaa eloani karvaisena olentona tämän jälkeen. Tai maksan mielelläni oikealle ammatti-ihmiselle karvanpoistosta. Onneksi vanha kunnon höylä on heti käyttövalmis ja aina terässä (kun terää tai höylää muistaa välillä uusia).

Buzzaaminen tarkoittaa uusien tuotteiden testaamista, ja niistä kokemuksien jakamista ystäville tai vaikka blogissa, niin kuin tässä kampanjassa tehdään. Sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä pääset rekisteröitymään Buzzadoriksi, ja mukaan testaamaan uusia tuotteita.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ekat aleostokset

Tällä viikolla kotiutui ensimmäiset kesän aleostokset. Uskomatonta, että juhannukseen on kaksi viikkoa! Alelistalla ei paljoa ole, sillä hankintoja on tullut tehtyä jo pitkin kevättä. Mutta nämä kaksi takkia ei ole siltä listalta. Nämä ei oikeastaan taida olla miltään listalta ollenkaan.

 
Ihastuin tähän Creamien softshell takkiin jo aiemmin lapsimessuilla, mutta en sitten kuitenkaan sitä ostanut. Nyt Onnen Murusissa takki oli puoleen hintaan, ja jemmalaatikossa oli tilaa softshellille tai windstopperille. Huppu puuttuu, mutta menee sitten paremmin mahdollisesti kuoritakin alle.

Racoonin sydäntakki oli puhtaasti sattuman kauppa, kulkeutui samassa paketissa ja melkein 70% alella. Minulle sopiva hinta pikkuneidin ensi kevään takiksi.


Rentoa viikonloppua!

torstai 6. kesäkuuta 2013

*Pikkuvinkki*

Raipati rai, helteet on vieneet sen verran mukanaan, että on päässyt melkein unohtumaan lähestyvä lomalle lähtö. Hieman on vaiheessa pakkaaminen ja pyykinpesu, ja kaikki muukin matkaan liittyvä. Löysin muuten hauskan lomallelähtijän pakkauslistan, josta saattaa olla apua muillekin pakkajille. Vielä on aikaa, josko sitten jonain sadepäivänä aloitan.

Kun olen päässyt hyvään vauhtiin itseni päivittämisessä, sain tähän eilen jatkoa. Aiemmin jostain blogista bongaamani Members.com, suljettu ostosklubi, myi puoleen hintaan Vagabondin kenkiä ja sandaaleita. Hetki sitten  Hippusia-blogissa  oli esillä Vagabondin Micro sandaalit, ja sen verran malli näytti kivalta ja hinta hyvältä, että laitoin tilaukseen.


 Nyt jatkan nauttimista helteistä, huippua torstaita!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

3. kesäkuuta

Ensimmäinen virallinen lomapäivä eskarilaisella, ja varmasti monella muullakin! Meillä oikea perheen kanssa vietettävä loma alkaa vasta vähän ennen juhannusta, mutta hommaa riittää siihen asti.
Tänään alkaa meidän pitäjässä myös uimakoulut, uimahallissa tosin. Muistan kun itse olen ollut uimakoulussa. Järvessä paleltiin huulet sinisinä, veden ollessa alle 15 asteista.  Tänä kesänä ei tarvitse palella edes järvessä, veden lämpötilat on monessa paikassa reippaasti yli 20 astetta.


 Tänä keväänä ei meillä ollut valmistujaisia, mutta virittäydyimme tunnelmaan matkustamalla Suomenlinnaan lauantaina piknikille. Näimme kaksi kaunista hääparia, sekä monta valkolakkista juhlijaa. Jälkkärijätskit piti nauttia varjossa. Aurinko paahtoi täydeltä terältä koko päivän.


Meillä nautitaan nyt lämmöstä.

Ihanaa kesäkuista viikkoa!