tiistai 13. toukokuuta 2014

Äidin kesäpäivitys

Kävin pitkästä aikaa Lindexin sivuilla etsimässä kesäisiä juttuja omaan vaatekaappiini. Ennen kevään toisen kirppispöytäkierroksen alkua kävin oman kaappini läpi, ja jonkin verran lähti vanhoja, osa lähes pitämättömiä, vaatteita myyntiin.

Lindexin kesäinen Holly&Whyte mallisto on täynnä mukavaa ja helppoa kesäistä vaatetta, joka iski ainakin minuun. Kävin jo Lindexissä sovittelemassa osaa yläosista, ja nyt kun huomasin, että verkkokaupasta saa vielä rantakassin kaupan päälle, päätin tilata.


Nämä kaikki sopivat tarvittaessa myös kesälempparieni pellavahousujen, kuten myös farkkujen tai vaikka shortsien kanssa. Ajatuksena on hankkia vaatteita, joita on helppo yhdistellä mielen mukaan.

Viime kesän uusi löytö ja tulevien kesien ehdottomat lempihousut löytyivät Nextiltä. Nextin chino malliset pellavahousut sopivat niin arkimenoon kuin juhliinkin, ja hintakin on inhimillinen reilut pari kymppiä. Viime kesän mustat ja valkoiset saivat tänä keväänä seurakseen uudet tummansiniset. Yllättäen aiempi inhokkivärini numero yksi, tummansininen, on valloittanut salaa kaapista tilaa koko ajan vain enemmän.

Nextin tilauksesta vielä myöhemmin, nyt lähden kolmanneksi viimeiselle iltaluennolle.
Mukavaa tiistaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti